Esittelyssä keskeneräiset virkkaukset
Järjestelin tuossa viikonloppuna eräänä lankavarastoani, ja tyhjensin yhden laatikon jonne olin kerännyt keskenjääneita virkkuita (samanlainen keskeneräisten neuletöidenkin laatikko löytyy, mutta siitä sitten joku toinen kerta). Ajattelin, että näistähän monta voisi viedä loppuun asti tänä keväänä, no ainakin tänä vuonna.
Laatikosta löytyi mm. monta tyynynpäälliseksi tarkoitettua virkkuuta. Kaikki nuo aloitin talomme rakennusvaiheessa, eli vuonna 2012.
Afrikkalaisia kukkasia. Lisätietoja niistä täällä. Ai, että nämä ovat ihania.
Näistä teen varmasti tyynynpäällisen, heti kun innostun lankojen päättelystä....
Valkoinen isoäidinneliö. Vanha juttu tästä löytyy täältä.
.
Turkoosi-musta neliö. Vanha juttu täällä. Tästä on sellainen fiilis, että en tee loppuun, turkoosia meiltä ei löydy lainkaan tällä hetkellä.
Ensimmäinen ruutuvirkkaukseni, tai sellaisen aloitus ainakin! Meinasin aikoinaan, että tästä tulisi verho eteisen pitkulaiseen ikkunaan. Historiatietoja täältä. Mutta katsotaan nyt tartunko tämän kohdalla koukkuun vielä.
Tämä on tuorein aloitukseni, viime syksynä. Tämä on luultavasti ensimmäinen näistä jonka vien loppuun. Valmiille työlle on jo paikkakin katsottuna.
Ja tässä maistiainen siitä mitä koukulla on tällä hetkellä.
Tämän teen valmiiksi, ennen kuin tartun yllä oleviin vanhoihin tapauksiin.
Jokunen kuusikulmio on vielä virkattava!
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!