Harjoitusmekko lakanasta ja hupparit työn alle

Pakko myöntää, minuun on iskenyt ompelumania!
Lainasin viikolla kirjastosta muutaman ompelukirjan, yksi niistä oli Mekkotehdas. 
Siitä se ajatus sitten lähti.

Valitsin kaksi mekkoa, jotka ajattelin tehdä tytölle . Kirjan helpot mallit, Elina & Alviina.
Tein Elinasta harjoittelukappaleen vanhasta lakanasta. Harjoittelin siihen aplikaatioita ja vinokaitaleen ompelua. Tein myös kaavasta harjoittelumallin ansiosta 10 cm pidemmän, koska mekko oli tytön mielestä liian lyhyt. 




 Löysin perjantaina Eurokankaasta tytön mekkoihin kankaat. Harmaa pilkullinen on yllä olevaan Elina-malliin ja kukallinen on Alviinaan.  
College-kankaista tulee hupparit kaikille kolmelle!


Näin Istagramissa kivan  hupparikuvan, ja sain kuvan laittajalta tiedon, että missä lehdessä malli on ollut. Kyseessä on Ottobre -lehti ja 4/2013 -numero, jota sitten metsästinkin ympäri Tamperetta.
Eilen, lauantaina, jäljensin kaavat ja leikkasin kahden hupparin kankaat ja tänään olen suurimman osan ajasta ihmetellyt työohjetta ja jonkin verran ommellutkin.



Ihmettelin sellaisia kuin huoliteltu jousto-ommel ja kaksoisneula. 
Onneksi ompelukoneen ohjekirjanen oli tallella, niin sain hommat etenemään. 
Olen niiiiin ylpeä tuosta huolitellusta hupun reunasta, ja se on sillä kaksoisneulalla tehty!!




Ihan mahtavaa, olen ihan fiiliksissä! 

Suunnitelmissa on siis näin ompelumanian alkuun kolme tällaista huopparia (tytön huppariin en ole vielä edes kaavoja jäljeltänyt) ja kaksi mekkoa.  Ai niin, ja kaksi olkapussukkaa (Mekkotehdas-kirjasta), minulle ja tytölle samanlaiset. 

Voisin olla vielä toisen viikon talvilomalla, niin ompelisin kaikki päivät ja virkkaisin illat !

Kommentit

  1. Tosi ihania. Siitä se alkaa. Kohta käyt alvariinsa kangaskaupassa. Ja suunnittelet omia malleja.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit

Instagram @virkkuumaniassa