Crochet Your Fade -huivi
Saanko esitellä? Ihanan uuden huivini! Se on Crochet Your Fade!
En muista mistä kuulin ensimmäsien kerran tästä huivista. Elettiin kuitenkin loppukesää / alkusyksyä. Muistan, että mietin huivia syyskuussa kun olin Yarndaleissa, ja muistan, että tutkiessani John Arbonin lankoja ( joita ostinkin, mutta vain näitä sukkia varten) oli mielessäni tämä huivi. Arbonin Knit by Numbers lankojen värikartta on ihan uskomaton. Jostain syytä en tuolloin lankoja tähän huiviin hankkinut. Ehkä sitten seuraavalla kerralla...
Lokakuussa poikkesin Taitokeskus Verkarannassa ja siellä oli esillä Pirkanmaan kotityön Roosa Nauha sukkalangat ja niiden ihanat pinkin eri sävyt. Sillä hetkellä tiesin, että niistä tulee Crochet Your Fade.
Crochet Your Fade on virkattu versio neulotusta Find Your Fade -huivista.
Crochet Your Fade -huivin on suunnitellut Julme Conradie. Huivin ohje löytyy täältä ja Julmen Instagram tili @mysqurehat löytyy täältä.
Aloitin virkkaamisen marraskuun viimeisenä viikonloppuna ja virkkasin huivin valmiiksi kolmessa viikossa. Joka ilta virkkasin tunnista kahteen tätä ihanuutta. Ilta tarkoittaa tässä yhteydessä klo 21 jälkeen. Muutaman kerran virkkasin myös töissä palaverissa ja Virkkutreffeillä. Muutama päivä meni lankojen päättelyyn ja pingotushommiin. Huivi olisi varmasti valmistunut nopeamminkin, jos olisin käyttänyt kaiken mahdollisen virkkausaikani tähän, mutta kun oli pari muutakin hommaa tekeillä (esim. kuusenkoristeet ). Tavoitteenani oli saada huivi valmiiksi joulukuun aikana, jotta vuoden alusta pääsen sitten aloittamaan ihan jotain muuta. Olen tosi tyytyväinen, että huivi valmistui ennen joulua.
Huivi on virkattu 4 mm koukulla. Langat, joita käytin:
Lanka A: Roosa Nauha sukkalanka, väri 55, määrä 50 g
Lanka B: Roosa Nauha sukkalanka, väri 57, määrä 54 g
Lanka C: Beehive Yarns, Bardot, väri Dear Prudence, määrä 62 g
Lanka D: Roosa Nauha sukkalanka, väri 56, määrä 54 g
Lanka E: Roosa Nauha sukkalanka, väri 63, määrä 35 g
Lanka F: Roosa Nauha sukkalanka, väri 55, määrä 10 g
Lopulta en siis käyttänytkään kaikkia kuutta sävyä Roosa Nauha langasta, vaan korvasin yhden Yarndaleista ostamallani monivärisellä (Beehive) langalla, joka sattumalta sopi vallan loistavasti yhteen noiden muiden Roosa Nauha kanssa. Käytin myöskin kaksi kertaa kirkasta pinkin sävyä, huivin alussa ja lopussa.
Lopulta en siis käyttänytkään kaikkia kuutta sävyä Roosa Nauha langasta, vaan korvasin yhden Yarndaleista ostamallani monivärisellä (Beehive) langalla, joka sattumalta sopi vallan loistavasti yhteen noiden muiden Roosa Nauha kanssa. Käytin myöskin kaksi kertaa kirkasta pinkin sävyä, huivin alussa ja lopussa.
Ihan nappisuoritus tämä ei kuitenkaan ollut. Neljännen värin jälkeen huomasin, että minulla on toisella sivulla liikaa silmukoita. En vieläkään tiedä missä kohtaa virhe on tullut (liekö jo ihan alussa?). Jouduin alkaa kaventamaan tätä sivua (koska purkaminen ei tullut kysymykseen) ja samalla kirosin, että jos suunnittelija on nähnyt vaivaa ja tehnyt hienon taulukon silmukkamääristä per kerros, niin olisiko hyvä aika ajoin tarkistaa määrät? No, oppia ikä kaikki ja silleen. Selvisin asiasta kuitenkin säikähdyksellä, sillä virhe ei mielestäni näy lopputuloksessa, ainakaan ulospäin. Mutta suosittelen siis laskemaan silmukkamäärät per kerros ainakin muutaman kerroksen välein :)
Valmiin huivin uitin (20 min) kädenlämpöisessä vedessä, jossa oli tilkka huuhteluainetta. Sitten puristelin varovasti liiat vedet pois sekä vielä tiristin loput vedet pois kahden pyyhkeen välissä. Hyvä huivin kastelu- ja pingotusohjevideo löytyy mm. täältä. Sitten pingotin huivin nuppineuloilla alustalle. Huivi venähti tässä pingotuksessa ihan TODELLA paljon. Olin ihan, että KÄÄK! Ei muuta kuin uittamaan huivi uudestaan, mutta tällä kertaa en todellakaan pingottanut huivia vaan asettelin sen varovasti alustalle ja varoin venyttämistä. Huivi kutistui hieman, onneksi! Näin jälkikäteen ajatellen huiville olisi voinut riitää pingotus ja suihkepullolla kostutus, koska huivilla oli kokoa ilman pingotustakin. Mutta toisaalta taas kunnon kastelu (pesu) tekee langoille myös ihmeitä. Huivista tuli ihanan pehmeä ja hyvin kevyt pesun ansiosta.
Kaikista mahdollisista virheistä huolimatta, olen todella tyytyväinen huiviin. Olen varma, että tätä huivia tulen käyttämään paljon! Se on vaan niin IHANA!
Ps. huivi on myös esittelyssä videoblogissani, klikkaa tästä!
Ihanat värit!
VastaaPoistaKiitos Pirkko, piristivät värit näin aika harmaana talvena :)
PoistaTosi kaunis huivi! :)
VastaaPoistaKiitos! Siitä tuli kyllä aikas ihana!
Poista